Catering & Pitopalvelu Turku
Me Helmikalliolla haluamme tarjota pitopalvelua uudella kulmalla, jossa yhdistyy asiakkaan ja ympäristön huomioiminen sekä intohimoinen suhtautuminen ruokaan – satokausiajattelua unohtamatta.
Tarjoamme Varsinais-Suomen laadukkainta pitopalvelua vastuullisesti lähellä tuotetuista raaka-aineista. Palvelumme on alusta loppuun henkilökohtaista, ja haluamme tarjota juuri sinun tarpeisiisi räätälöityä kokonaisuutta. Helmikalliolla painotamme myös kotimaisuutta, vastuullisuutta ja kestävää kehitystä. Nämä arvot näkyvät paitsi ruoassamme, myös ympäristön huomioonottamisena esimerkiksi tarjoilukokonaisuudessa ja aina työvaatteissamme asti. Olemme kiinnostuneet paitsi siitä, mitä teemme, myös siitä, miten teemme. Meiltä saat tarjottavat niin pieneen kuin suureen tapahtumaan tai juhlaan. Emme tarjoa kaavamaisia ratkaisuja, vaan jokaiselle räätälöidään omanlaisensa makupaletti ja tarjonta tapauskohtaisesti.
Esimerkkimenut
Pitopöydästä
.
Tabboulehia pohjoisen raaka-aineista
Itse savustettua sesongin kalaa & sinappikastiketta
Paahtopaistia & piparjuurimajoneesia
.
Paahdettua juuriselleriä, hillottua omenaa sekä paahdettuja siemeniä
Paahdettua Katunpään perunaa, rapeita kapriksia, kurpitsansiemeniä & pinaattipestoa. Sesongin vihreitä ja tyrnivinaigretteä
Helmikallion focacciaa & vaahdotettua rosmariinivoita
.
Pitkään haudutettua luomuporsaan niskaa, grillattua voita, kaalia sekä porkkanaa & rakuunakastiketta
.
Mustikkajuustokakkua
.
€44
/
hlö*
Hinta
€44
/
hlö*
.
*Yksilöity tarjonta
Menumme räätälöityy sesongin, saatavuuden sekä asiakkaan toiveiden mukaan, budjettiin sopivaksi. Hinnat ovat esimerkkihintoja. Hinnat eivät sisällä mahdollisia astiavuokria, kuljetusta tai henkilökuntaa. Pyytämällä tarjouksen saat tarpeesi mukaisen tarjonnan sekä tarkan hinnan.
Tarjoiltavat annokset
.
Sitruunalla maustettua rapeaa maa-artisokkaa,
paahdettuja auringonkukansiemeniä & lehtipersiljakastiketta
.
Kylmäsavustettua Piipanojan haukea,
mummonkurkkua & tillimajoneesia
.
Sipilän lammastilan karitsaa,
grillattua kaalia & rosmariinikastiketta
.
Suolakaramellikakkua,
oman maan säilöttyjä marjoja, kinuskia & mausteista marenkia
.
€62
/
hlö*
Hinta
€62
/
hlö*
.
*Yksilöity tarjonta
Menumme räätälöityy sesongin, saatavuuden sekä asiakkaan toiveiden mukaan, budjettiin sopivaksi. Hinnat ovat esimerkkihintoja. Hinnat eivät sisällä mahdollisia astiavuokria, kuljetusta tai henkilökuntaa. Pyytämällä tarjouksen saat tarpeesi mukaisen tarjonnan sekä tarkan hinnan.
Pöydässä jaettavat
.
Vihreää & vinaigretteä
Lindrothin puutarhan salaatteja & omenavinaigretteä
Mausteista couscoussalaattia kukkakaalista
Curryllä maustettua kukkakaalia, kuivattua karpaloa, fenkolia & säilöttyä tomaattia
.
Sesongin kalaa, tilliä & rapeaa kvinoaa
Piipanojan sesongin kylmäsavustettua kalaa, tilliemulsiota & rapeaa mustalla sitruunalla maustettua Rainingon tilan kvinoaa
.
Tabboulehia pohjoisen raaka-aineista
Luomutattaria, tyrniä, lehtipersiljaa & kurkkua
.
Pastramia, rakuunaa & sinappia
Pastramia Salmensuun Herefordista, rakuunamajoneesia & pikkelöityjä sinapinsiemeniä
.
Leipää ja leivän päälle
Helmikallion focacciaa, rosmariinivoita, härkäpapuhummusta & herne-vuohenjuustodippiä
.
Kahvin kanssa Helmikallion makeisia
Mustikkavaahtokarkkeja, pikkumunkkeja & pihlajansilmuilla maustettuja "Omareita"
.
€49